Jaetaan nolla?

Olen vuosikymmeniä seurannut politiikkaa ja päätynyt siihen, että useimmat poliitikot niin kunnallis- kuin valtakunnan politiikassa ovat kiinnostuneet rahan jakamisesta. Kukin omiin tarkoituksiinsa. Huomattavasti harvempaa kiinnostaa rahan tekeminen.

Mietitäänpä tilannetta, jossa kukaan ei huolehdi tuloista, vaan kaikki tahtoisivat siivunsa menoista. Tällöin joku onnistuisi saamaan isomman osan, joku pienemmän osan – nollasta. Itse asiassa, mihin tahansa osiin nolla jaetaan, lopputulos on aina nolla.

Kannatan hyvinvointivaltiota. Kannatan heikoimmista huolen pitämistä ja laadukasta koulutustakin. Rahaa pitää saada.

Viime kädessä tuloja voi saada kahdesta eri lähteestä: veronmaksajilta (valtaosa) ja menestyviltä yrityksiltä (Vihdissä tämä osuus on perin niukka).

Asutusta on pyritty keskittämään – perusteluina etupäässä liikenteen saastuttavuus ja palvelujen saatavuus. Näihin ei pidä enää takertua: Sähköautot ja hybridit pudottavat liikenteen päästöt murto-osaan. Aikanaan – kaavoituksen näkökulmasta ei kovinkaan kaukana tulevaisuudessa – liikenne automatisoituu, jolloin joukkoliikenne muuttuu huomattavasti kevyemmäksi ja joustavammaksi. Jos siis kuka tahansa tahtoo rakentaa Vihtiin, työllistää siten paikallisia ja lopulta siirtyä tänne veronmaksajaksi: Tervetuloa, meillä on viihtyisiä paikkoja mistä valita!

Länsirata on erinomainen keino päästä lähemmäs pääkaupunkiseutua. Ajallisesti siis. Jos matka Helsingistä Turkuun kestäisi tunnin, niin matka Helsingistä Nummelaan kestäisi alle puolet siitä, jos täällä pysähtyisivät muutkin kuin lähijunat. Jos.

Miten junat saadaan pysähtymään juuri Vihtiin?

Nummelan lentokenttä sijaitsee asutuksen keskellä, ja sen ympäristö on tärkeä virkistysalue. Lisää melua ei kaivata. Ilmailussa on kuitenkin käynnistymässä murros, jonka seurauksena lyhyiden reittien pieni konekanta sähköistyy. Siis aivan kuin autoissakin. Noin kymmenpaikkaisia matkustaja- tai rahtikoneita on tulossa usealta valmistajalta. Ne ovat sähköisiä, ympäristöystävällisia ja verraten hiljaisia jo luonnostaan. Hintatasokin on maltillinen. Asiasta kiinnostuneille tässä esimerkinomainen linkki: Eviation Alice. Siitä saa jonkun käsityksen, millainen on kehityksen suunta.

Nummelan lentokenttä sijaitsee hyvin lähellä Tallinnaa. Itse asiassa Tallinna on lähempänä kuin Turku! Lentoaikaa (nopeudella 400 km/h) tälle välille ehtisi muodostua 15 minuuttia. Eli nousu ja lasku. Samassa ajassa ehtii tuskin puuron keittää. Menemättä tarkemmin kulurakenteeseen, liikennöinti Nummelasta olisi pienelle sähköiselle kalustolle huomattavasti edullisempaa ja lisäksi joustavampaa kuin liikennöinti Helsinki-Vantaalta. Viron puolella on vastassa Via Baltica ja Rail Baltica, jotka vievät edelleen nopesti Keski-Euroopan ytimeen.

Kun ottaa vielä huomioon Hanko-Hyvinkää -rataosuuden, Nummelan logistinen sijainti tulee olemaan ainutkertainen. Vihti on paikka, johon kansainvälisen yrityksen on jatkossa hyvä sijoittaa pääkonttori. Se jos mikä tekee hyvää verokertymälle, vihtiläiselle hyvinvoinnille ja koulutukselle.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *